BTS: Autokuvausta äärimmäisissä olosuhteissa
Julkaistu alunperin 28 helmikuun, 2013
Pään (ja yli 3000€ arvoisen kamerakaluston) tunkeminen 100km/h ajavan auton ikkunasta on melko ”valaiseva” kokemus. Varsinkin kun tämä kaikki tapahtuu jäätävässä lumimyrskyssä Suomen keskitalven kylmänä päivänä… Jos epäilet sanojani, katso alla oleva BTS-video, niin ymmärrät mistä puhun:
Eli. Noin kuukausi sitten Sakari Mäkelä, hyvä ystäväni ja myös yksi NVK-yhteisön ylläpitäjistä ehdotti, että meidän pitäisi järjestää autokuvaussessio. Minä innostuin tästä ideasta välittömästi, ja niinpä me ryhdyimme suunnittelemaan kuvausta. Neljä viikkoa myöhemmin olimmekin sitten Sörnäisissä vanhan sataman aukiolla keskellä sankkaa lumipyryä. Olosuhteet olivat melko huonot, etenkin kun otetaan huomioon, että meillä oli suunnitelmissa tämän kaltainen ulkokuvaus. Mutta kuuluisan suomalaisen ”sisun” avulla tästäkin haasteesta selvittiin.
Kuten videostakin varmasti näitte, meillä oli melko pitkä päivä. Aloitimme matkanteon kohti Sörnäisiä kello 14 ja palasimme kotiin noin 12 tuntia myöhemmin, klo 2 aamuyöllä. Mutta tämä sessio oli kyllä kaiken tuon vaivannäön arvoinen. Itse en ollut aiemmin kuvannut autokuvia ja opin todella paljon uusia tekniikoita Sakarilta, jolle autokuvaus oli jo ennestään tuttua.
Sakari kirjoittikin tähän artikkelin lopuksi lyhyen koosteen autokuvausvinkeistään:
Suunnittele, suunnittele, suunnittele. Selkeä, hyvin suunniteltu visio helpottaa työskentelyä huimasti
Käy tutustumassa lokaatioon ja kuvakulmiin ennen varsinaista kuvauspäivää, jos mahdollista.
Jos käytät kuvan valaisuun langatonta salama- ja triggerisettiä ja yhdistät useita kuvia jälkikäteen koneella, varmistu siitä, että kamerasi on tiukasti kiinni jalustassa ja että se ei pääse liikkumaan kuvien välillä.
Vältä liian laajoja linssejä, koska ne vääristävät auton muotoa liikaa.
Jos päädyt käyttämään luonnonvaloa kuvatessasi, niin aikainen aamu juuri ennen auringonnousua ja myöhäinen ilta juuri auringonlaskun jälkeen ovat parhaat hetket autokuvaukselle.
Muista pitää hauskaa!
Ja tässä ovat valmiit kuvat: