Surrealistisen kuvan työnkulku
Julkaistu 10 lokakuun, 2016, Kirjoittaja Inka Peltola
Surrealistisen/luovan valokuvan lähtökohta on usein oma mielikuvitus. Silloin valokuva mahdollistaa todellisuuden näkemisen muunneltuna ja kiinnostavalla tavalla erilaisena. Näkemänsä erikoisen unen voi tuoda todellisuuteen kuvan muodossa. Omat kokemukset/tuntemukset voi muuttaa kuvan elementeiksi vertauskuvalliseen tapaan. Omakuvansa voi muuttaa satuhahmoksi. Mahdollisuuksia on monia ja kuvaajalla voi olla erilaisia tavoitteita kuvalleen.
Tärkeässä asemassa surrealistisessa kuvassa on usein kuvankäsittely. On mahdollista ottaa palasia oikeasta maailmasta ja koota ne uudestaan täysin omanlaisekseen. Myös mm. erikoiset värit tai mittasuhteiden vääristykset vievät kuvaa unenomaiseen suuntaan. Kuvaa suunnitellessa kannattaa heti alussa miettiä suurinpiirtein minkälaista kuvankäsittelyä aikoo tehdä, varsinkin jos se ei ole vielä itselle niin tuttua. Jos haluamasi kuvan tekemiseen pitää opetella jokin uusi kuvankäsittelytekniikka, sitä voi harjoitella jo ennen varsinaisen kuvan tekemistä.
Suunnittelun alkuvaiheen käynnistymistä kuvaa usein parhaiten yksi sana: inspiraatio. Ei kannata vain odottaa inspiraation ilmaantuvan itsekseen (vaikka kieltämättä niin joskus käykin), vaan sen sijaan kun haluaa aloittaa projektin, kannattaa inspiraatiota lähteä aktiivisesti etsimään tai tehdä asioita jotka ruokkivat omaa mielikuvitusta parhaiten. Luovaa työtä tekevillä on omat metodinsa, joilla he saavat mielensä ns. ”luovaan tilaan”, ja jokainen voi kokeilemalla löytää omansa. Luova työskentely onnistuu parhaiten ainakin itselläni hyvässä ja rennossa mielentilassa, jonka saavuttamiseen riittävät inspiroiva musiikki, rauhallinen paikka ja kupillinen kahvia. Hyvät rutiinit luovat perustan luovuudelle josta on helppo lähteä työskentelemään, joten jos aluksi tuntuu ettei mikään idea toimi, kannattaa kokeilla vaikka pientä kävelylenkkiä tai hyvää soittolistaa ja yrittää sitten uudestaan. Kun fiilis on kohdallaan voikin aloittaa suunnittelun.
Looginen ja helppo keino ideoiden metsästämiseen on tietenkin muiden valokuvien selailu. Inspiraatiota ja ideoita voi etsiä muiden kuvista ja koota niistä itselleen moodboardeja. Esim. Instagramissa on erilaisia sivuja, jotka kokoavat eri käyttäjien kuvia yhteen paikkaan muiden ihailtavaksi. Pinterest, Tumblr, taidesivustot, kirjat, lehdet yms ovat myös hyviä, ja selailemalla voi ideoita alkaa syntymään. Yritän selaillessani kiinnittää huomiota sekä eri kuvien visuaaliseen ilmeeseen että kiinnostaviin aihepiireihin.
Suunnittelutapoja on myös monia. Yksi omista suosikeistani on kuvien selailu ja luonnosvihkoon piirtely samalla. Piirtäminen on harrastukseni, mutta se on siirtynyt myös tällä tavalla valokuvauksen puolelle. Kun olen pyöritellyt ideaa mielessäni tarpeeksi, alan siirtää sitä paperille. Saan ajatukset ja ideat kasaan ja selkeytettyä tällä tavalla paremmin. Piirrosten ei tarvitse olla millään tavalla hienoja, kunhan niistä käy idea selväksi. Kirjoitan ylös kuvauspaikan, tarvitaanko mallia, sekä muita yksityiskohtia. Tässä olen myös tehnyt todella yksinkertaistetun moodboardin kahdesta inspiraatiokuvasta. Joskus tietenkin teen kaiken tämän digitaalisesti, mutta pidän tästä tavasta ehkä enemmän varsinkin omien projektien kohdalla, vaikka se viekin aikaa. Koska koen, että kiireettömässä mielentilassa olen luovimmillani, pyrin varaamaan suunnitteluun paljon aikaa jos vain mahdollista.
Jos kuvaan tarvitsee mallia, kannattaa suunnitelma ja moodboard käydä hänen kanssaan läpi hyvin yhteistyön helpottamiseksi. Kuvaustilanteessa menen suurinpiirtein suunnitelman mukaan, mutta en noudata sitä orjallisesti ja kokeilen myös mahdollisesti uusia tilanteessa syntyviä ideoita. Sen takia suunnitelmaa ei kannatakaan tehdä liian tarkaksi.
Tässä esimerkissä kokeilimme monia eri poseerauksia mallin kanssa mutta totesimmekin että alkuperäinen idea oli paras. Sen jälkeen otettiin kuvat kukkia pitelevistä käsistä. Kamera oli koko ajan jalustalla ja kuvat otettiin kaukolaukaisimella, jotta tausta ei liikkuisi ja kuvat saataisiin liitettyä vaivattomammin yhteen.
Jälkikäsittely voi hyvinkin olla koko prosessin aikaa vievin vaihe. Joskus olen huomannut vasta Photoshopissa, ettei ottamiani kuvia saa mitenkään järkevän näköisesti sopimaan yhteen, jolloin joutuu joko ottamaan uusia kuvia tai improvisoimaan ja muuttamaan suunnitelmaa ja kokeilemaan jotain muuta kuvaa kuin oli alunperin tarkoitus. Mitä enemmän kokemusta kuvankäsittelystä kertyy, sitä paremmin osaa tietenkin arvioida jo suunnittelu- ja kuvausvaiheissa minkälaiset kuvat saa mahdollisimman saumattomasti yhdistettyä. Samalla paikalla ja samanlaisessa valossa otetut kuvat saa yleensä yhdistettyä hyvin.
Yleensä asettelen ensin kaikki elementit paikalleen ja sitten muokkaan värit yms. Aloitan kuvasta jossa malli on, ja lisään muut kuvat tasoiksi kuvan päälle, jolloin saan ne maskien avulla sulautettua osaksi kuvaa. Maskeihin kannattaa käyttää aikaa ja tarkistaa ne lopuksi vielä huolellisesti. On todella kuvakohtaista minkälaista kuvankäsittelyä tarvitsee, mutta maskien hallitsemisella pääsee jo pitkälle. Olennaista on myös, että varjot ovat oikeissa paikoissa. Jos yhdistettävät kuvat on kuvattu erilaisissa valaistuksissa, mieti mistä suunnasta valo tulee ja missä kuuluisi olla varjoja. Esim. Burn-työkalulla voi tuoda varjoa haluamiinsa paikkoihin kuvassa.
Lopuksi muokkaan värejä ja valotusta, joskus vähemmän, tällä kertaa vähän enemmän. Värit ovat tärkeä tunnelman luoja kuvissani, ja näen paljon vaivaa niiden eteen. Värien määrittelyyn riittää Photoshopissa työkaluja, mutta itse käytän eniten Selective Color- ja Curves-työkaluja. Näillä teen kaikista dramaattisimmat muutokset. Hienovaraisempia säätöjä teen Gradient Map-, Color Fill- ja Gradient Fill-tasoilla, joissa usein laitan Soft Light-sekoitustilan päälle ja Opacitya alemmas. Aloitan yleensä miettimällä onko kuvassa jokin väri jota haluan korostaa (kuten tässä liila), ja muokkaan kuvaa sitten esim. Curves-työkalulla, jonka jälkeen lisäilen pieniä muutoksia edellä mainitulla tavalla kunnes olen tyytyväinen lopputulokseen. Kun muissa kuvissa haluan värien yleensä olevan jossain määrin realistisen näköiset, surrealistisissa kuvissa unohdan kaikki säännöt, koska tavoitteena ei ole todenmukaisuus vaan juuri päinvastoin sellainen maailma minkä itse haluaa näyttää.
Loppuun pari vinkkiä ja ideaa:
1. Etsi inspiraatiota myös ”vääristä” paikoista. Vaikka olet tekemässä valokuvaa, inspiraatiota voi etsiä myös muualta kuin valokuvista; esim. maalauksista, musiikista, peleistä, elokuvista yms. Ala kesken Netflix-maratoonin miettimään olisiko tässä sarjassa aineksia kuvaan? Älä tuomitse inspiraation lähdettä vaan ota kaikki irti siitä.
2. Unet ovat hyvä aihe surrealistiseen kuvaan, mutta ne katoavat helposti muistista jo aamulla. Jos haluaa inspiroitua omasta alitajunnastaan, unipäiväkirja voi auttaa muistamaan ja käymään läpi unia myöhemmin. Itse käytän sovellusta, johon kirjoitan heti aamulla muutamalla sanalla unen aiheita ja tapahtumia niin hyvin kuin muistan. Yleensä unien tunnetilat ja tapahtumapaikat kiinnostavat minua itse tapahtumia enemmän. Myös unissa usein toistuvat elementit saavat miettimään ja mahdollisesti inspiraation liikkeelle.
3. Kirjoitin aiemmin itse ideoivani piirtämällä, mutta myös kirjoittaminen toimii monilla. Voit esimerkiksi kirjoitella paperin täyteen sanoja ja teemoja, jotka kiinnostavat ja myöhemmin aina palata niihin jos tuntuu että ideat on vähissä. Sanoista voi yhdistellä tarinan, tai yhtä sanaa voi käyttää sellaisenaan aiheena. Hyvän aiheen löydettyään voi myös tehdä kokonaisen kuvasarjan ja työstää laajemman ja pidempään kestävän projektin, jossa kuvat yhdessä kertovat tarinan.
Kuviani löydät lisää täältä: instagram.com /inkapeltola
